Matkakertomus kissalääketieteen kurssilta, erityisesti virustartunnoista

Suvi Pohjola-Stenroos ELT, kissapraktikko
Kissaklinikka Felina

Palasin juuri kissalääketieteen jatkokoulutuskurssilta Sveitsistä. Kurssin toiseen osaan osallistui noin 40 eläinlääkäriä eri osista Eurooppaa. Luennoitsijat edustivat oman alansa parhaimmistoa ja olivat Hollannista, Sveitsistä, Itävallasta, Englannista sekä Ranskasta. Kurssin aiheina olivat kissojen virustartunnat, parasiittitartunnat, ihosairaudet, silmäsairaudet, suun tulehdukset, klamydioosi sekä lisääntymisongelmat.

Kissan virustartuntojen luennot piti Prof M Horzinek Hollannin Utrectin eläinlääketieteellisen korkeakoulun virusopin laitokselta. Prof. Horzinek on työskennellyt USA:ssa Californian Davis -yliopistossa vuosia Prof. Niels Pedersenin tutkimusryhmässä. Seuraavassa lyhyt yhteenveto lähinnä hengitystievirusluennoista.

Hengitysteiden virukset ja kissapotilaan oireet

Kissojen hengitystieviruksia on kaksi: herpes ja calici. Herpesviruksen serotyyppiä on vain yksi, calicikantoja sen sijaan on lukuisia.Kissan herpeskanta on omanlaisensa, ihmisen herpes on erilainen, eikä kumpikaan laji, onneksi, tartuta toistaan. Kissapotilaan oireiden perusteella ei varmuudella voida erottaa kummasta tartunnasta, herpeksestä vai calicista, on kysymys. Seuraavassa puhutaankin kummankin sairauden tuntomerkeistä ja vastustuksen keinoista kissalassa.

Kissan hengitystievirustartuntojen oireet ovat niiskutus, silmävuoto, lisääntynyt syljen eritys, väliaikaisesti kohonnut lämpö, pienet vesikellot (2-5 mm) suun limakalvoilla, jotka puhkeavat. Myöhemmin havaitaan laajempia haavautumia kitalaessa ja kielessä (erityisesti pennuilla, joilla kuivamuonaa), sierainontelon krooninen tulehdus, silmien sidekalvon tulehdus, nivel- ja lihaskipuja jne. Oireet kestävät tavallisesti voimakkaampina noin 2-4 vrk ja alkavat sitten hiljalleen asettua, ellei samanaikaista bakteeritartuntaa (esim. Chlamydia) ole todettavissa.

Hengitystieviruksista herpeksen aiheuttamat oireet ovat tavallisesti vakavammat ja johtavat jatkuviin stressin laukaisemiin (kuljetukset, näyttelymatkat, siitosmatkat jne) uusiin taudinvaiheisiin. Noin viikon kuluttua stressistä krooninen viruksen kantajakissa sairastuu aina uudestaan ja uudestaan ja erittää virusta ympäristöönsä.

Naaraskissan herpes

Erityisesti herpesvirus on osallisena toistuvissa keskenmenoissa ja vastasyntyneiden ja nuorten pentujen kuolemissa, kun emon maidosta saatu suoja on jäänyt puuttelliseksi. Emon maidosta saadut vasta-aineet imeytyvät pennun suoliston limakalvon läpi vain ensimmäisen päivän aikana ja muodostavat suojaa noin 4 ensimmäisen elinviikon ajaksi.

Klassinen herpesinfektio: paha sierainvuoto, tulehtuneet silmät ja yskä on tavallisin a) 6-12 viikkoisilla pennuilla, b) emon maidon vasta-aineiden hävitessä hiljalleen, c) imeväiskauden päättyessä, koska maidon muut, pennun suolen pintaan sitoutuvat vasta-aineet myös vähenevät, d) 1-4 viikon kuluttua vieroituksesta. Aluksi sierainvuoto on kirkasta, myöhemmin märkäistä ja jopa veristä, sieraimen reunaan kertyy karstoja. Aluksi pentu saattaa syödä normaalisti, mutta sitten sen hajuaistin huonotessa ja kurkunpään kipeytyessä ruokahalu heikkenee. Oireet alkavat noin 2 päivää infektoitumisen jälkeen ja kestävät noin 10-14 vrk. Oireisiin liittyy yskä, tavallisesti kuiva, joka laukeaa pienestäkin rasituksesta. Kuumeilu on tavallista etenkin, jos samanaikaisesti on pennulla muu hengitystiebakteeri.

Herpes ja silmämuutokset

Herpesinfektio aiheuttaa silmien sidekalvon tulehdusta, koska virus lisääntyy paitsi nenän limakalvolla, myös silmän sarveiskalvon pinnalla. Sarveiskalvon infektio kroonistuu ja muuttuu nk konjunktiviitista keratiitiksi, ja jopa haavautuu. Silmäoireet kestävät viikoista jopa kuukausiin. Välillä tilanne rauhoittuu, ja virus lymyilee nk kolmoishermogangliossa, mutta uusi eritys ja oireilu seuraa helposti stressin laukaisemana. Herpesinfektion vaivaama silmä on valonarka, ja vuotaa reilusti. Kroonisissa tapauksissa silmän valoa taittava ohut läpinäkyvä pinta muuttuu paksummaksi, tavataan harmaita arpialueita, verisuonitusta ja pigmenttijälkiä. Erityisesti ne kissat, joilla on suuret avonaiset silmät ja vähäinen kyynelnesteen tarjoama suoja silmien sarveiskalvoille, saattaavat saada haavautumaan tumman pigmenttikertymän verisuonituksen seurauksena (cornean mumificaatio, cornean sekvestraatio). Pigmenttikertymiä tutkittaessa on analyyseissa voitu todeta niiden sisältävän suuret määrät saostunutta epinefriiniä.

Herpesnuha

Krooninen herpesinfektio ilmenee paitsi toistuvina silmän sarveiskalvon ongelmina, myös kroonisena nuhana. Kissa aivastelee ja pärskii jatkuvasti tai jaksoittain. Sierainontelon limakalvo vaurioituu, nenäontelon limakalvon alaiset rakenteet tuhoutuvat ja pään onteloihin alkaa kertyä räkää. Mikrobivalikoima muuttuu: bakteereita mm. chlamydiaa ja mykoplasmaa voidaan eristää. Tilaan ei ole hyvää hoitoa, mikään ei helpota pysyvästi.

Mitä voidaan tehdä

Prof Horzinek antoi hyviä ja käytännöllisiä ohjeita hengitystievirusinfektioiden kurissapitämiseksi. Horzinek ilmoitti heti kärkeen, että näistä viruksista ja tartunnoista ei koskaan päästä eroon, mutta oireiset tautitapaukset voidaan suureksi osaksi välttää. Käytännön ohjeet on mm julkaistu jo aikaisemminkin (Niels Pedersen: Feline Husbandry, Diseases and Management in Multicat Environment, ISBN 0-939674-29-7). (FIP:stä sen sijaan kasvattaja pääsee eroon, mutta kuinka on uuden jutun aihe).

Emo rokotetaan hyvin ennen astutusta, tai tiineyden puolessa välissä (tapettu rokote). Emo eristetään muista aikuisista kissoista noin kahta viikkoa ennen synnytystä.

Pentujen tulee saada kunkin ternimaitoa ensimmäisen vrk aikana (huom B- ryhmän naaraan pennuille voidaan siirtää immuniteetti antamalla seerumia). Pentujen maidosta saamat vasta-aineet kestävät noin 4-6 viikkoon.

Pennun oma rokotusohjelma aloitetaan kun pentu on 6-10 viikkoinen (voidaan tautitilanteen vaatiessa aloittaa jo 4 viikkoiselle, koska puolustusta tekevä koneisto on jo valmis). Rokotuksia tehostetaan kolmen viikon välein riippuen aloitusajasta 1-2 kertaa, rokotteena pelkät herpes - ja calicivirukset ensiksi. Periaatteena: ensimmäinen rokotuskerta mahdollisimman aikaisin tautitilanteen vaatimusten ja kissalan koon mukaan, viimeinen mahdollisimman myöhään eli noin 12-14 viikoiselle. Näin vältetään maidon vasta-aineiden häviämisen ja rokottamalla aikaansaatujen vasta-aineiden synnyttämisen välinen kriittinen aika, jolloin virukset uhkaavat altista pentua.

Kissalan aikuiset kissat vähintään vuosittain viruksia vastaan, runsaasti näyttelyissä käyvät tai siitokseen käytettävät jopa puolen vuoden välein ainakin herpestä vastaan.

Hormonien tai muiden puolustuskoneistoa lamaavien tuotteiden käytössä tulee olla tarkka, jos niitä katsotaan välttämättömäksi antaa.

Ohjelma perustuu kissan fysiologiseen kehitykseen ja erilaisissa tutkimuskissayksiköissä saatuun kokemukseen virusten lisääntymisestä eri ikäkausina. Rokotteista kissaruttorokote tuottaa erittäin hyvän suojan eikä tutkimusten mukaan tarvitsisi uusintaa kuin noin kolmen vuoden välein. Hengitystievurukset muodostavat ongelmat: calicin tautikannat vaihtelevat jonkin verran, eikä rokotekanta välttämättä suojaa villivirukselta. Herpeksen suoja häipyy nopeasti, joskus jopa puolen vuoden kuluttua jopa.

Rokottaminen on herättänyt kovastikin keskustelua viime aikoina ja rokotusohjelmia näyttelyihin on uusittu moneen kertaan. Apua ei saa myöskään lausunnoilla Suomen rokotuksia suosittelevilta viranomaisillakaan, tarjotut esitykset ovat yhden yksilön suojaksi riittäviä, mutta eivät anna kissalan hoitoon riittävää vastetta, eivätkä vastaa kissaa koskevan tieteellisen kirjallisuuden tuloksia. Miten kissaharrastajan siis tulee suhtautua erilaisiin käsityksiin rokotuksista, kysyin Prof Horzinekilta.

Viranomaissuositukset ovat suosituksia. Kissaliitot päättävät näyttelyissään noudatettavista rokotusohjelmista, on kysymys erityistarpeista. Päätökset tulee perustaa populaatioista tehtyihin tutkimuksiin, koska useimmilla harrastajilla on kissalassaan useita kissoja, siis populaatio. Eläinlääkärin tulee pystyä tarjoamaan räätälöityjä ratkaisuja populaatioiden tarpeisiin, tavoitteena ei ole siis vain jonkin rokotusohjelman (kaikille saman ) läpivieminen, vaan tartunnan mahdollisimman tehokas kurissapitäminen siten, etteivät kissat ja harrastus kärsi.

Siis aion jatkaa valistustyötä varhaisten rokotusten läpiviemisestä. Muuten olen sitä mieltä, että nyt käytössä olevat Kissaliiton rokotevaatimukset ovat hyvä minimi, tosin suotavaa olisi aloittaa rokotusohjelma aikaisemmin, eikä tuoda pentuja näyttelyihin ennen 14 viikon ikää.

Hyviä kokemuksia USA:ssa on myös nk intranasaalirokotteista ongelmakissaloissa. Toivottavasti näitä on Euroopassa mahdollisimman pian käytössä tarpeen vaatiessa. Muuten American Association Feline Practioners -järjestön mielestä kissan psyyken ja terveyden kannalta paras rokotuspaikka on lantion sivu. Suositus on rabies oikealle, leukoosi / kissarutto- ja hengitystievirusrokotukset vasemmalle puolelle. Lapaluiden väliä ei tulisi lainkaan käyttää. Alue ärtyy helposti, karvan väri muuttuu, iho ohenee, syntyy mahdollisuus rokotuksen myöhäisreaktiokasvaimiin (fibrosarkomat) sekä kissan psyykeä alistetaan rokotustilanteessa niskanahkaa nostamalla.